lauantai 28. kesäkuuta 2014

Pöllölauma liikkeellä

Kesän tullen havahduin siihen, että maailmaan on tulossa taas vauvoja. Serkulla ja hyvällä ystävällä oli laskettu aika melkein samaan aikaan. Onneksi muistin ihastelleeni tätä kaavaa Sömnadsmagasinissa (3/2014), joten idea oli valmiina. 

007 

Kyseessä on siis söpöisä vauvan makoilualusta, jolle äiti-ystävät keksivät lisäkäyttöä vaunutäkkinä tai peittona. Tarkoituksena oli käyttää näihin mahdollisimman paljon laatikoista löytyviä kankaita, joten pöllöistä tuli melko kirjavia. Silmien kankaat ja välissä olevaa vanulevyä jouduin kuitenkin hakemaan Eurokankaasta. Muuten olen aika tyytyväinen omaan varastontyhjennykseen :)

006

Nämä ovat melko kookkaita ja ihanan pehmoisia, melkein teki itsekin mieli lysähtää pöllön päälle köllöttelemään... Tein pöllöjä lopulta kolme, että toisen hyvän ystävän vuodenvaihteessa syntynyt vauva sai myös omansa. Kukin pöllö on vähän omanlaisensa, koska kankaita on yhdistelty luovuudella. Ja ylläolevan pöllön siivet sojottavat vähän eri suuntiin, hups.

002 (2)

Kuten asiaan kuuluu, jokaisen pöllön on huolellisesti laatutestannut Melli. Teippiharja on yrittänyt saada kissankarvat pois laadunvalvonta-operaation jäljiltä.

Alla olevissa kuvissa pöllöpeitot ovat jo kovassa käytössä pikkuneitien pehmusteena.

Pöllöryhmä2