tiistai 29. toukokuuta 2012

Fanitan: Hippu

Handmade by Hippu - blogi on täynnä ihania ideoita ja selkeitä ohjeita. Hipun ohjeella olen tehnyt ensimmäiset pussukkani (jo ensimmäinen onnistui!) ja ihan vähän aikaa sitten sinne ilmestyi toinen pussukkaohje. Tykkään kovasti myös blogin värikkäästä ulkoasusta ja isoista kuvista, sitä on ilo katsella :)

Nyt Hipun blogissa on myös arvonta, jonka kovin mielelläni voittaisin... ihanan näköinen palkintokasa!





lauantai 26. toukokuuta 2012

Sotkuisia kokeiluja

Tällä viikolla testailin oikein urakalla uusia askartelu-juttuja ja sain samalla kunnon sotkun aikaan. Toisaalta saan yleensä aina sotkun aikaan, teenpä mitä tahansa, joten samapa tuo :)
Ensimmäinen uusi juttu oli liitutaulumaali, josta olen kuullut pelkästään hyvää. Kokeilumielessä maalasin sillä ripustettavan puusydämen. Tämän annoin jo lahjaksi uuteen kotiin ystäville. Kuvassa olen piirrellyt siihen vähän kiehkuroita, kun piti päästä kokeilemaan toimiiko se oikeasti

kuva 207

Liitutaulumaalin suhteen on vaikka mitä ideoita ja ajatuksia, on se vaan mahtava aine! Toisena kokeilujuttuna oli decoupage-lakka, jonka käytön olin jostain syystä aina kuvitellut tooosi vaikeaksi. Eihän se sitä tietenkään ollut, vaikka valitsinkin ekaksi projektiksi lyijykynien päällystämisen...

kuva 208

Näitä kivoilla kuviopapereilla päällystettyjä kyniä olen nähnyt siellä ja täällä, joten en voinut vastustaa innostustani kun silmiin osui paketti päällystämättömiä kyniä. Ihan kivoja niistä tulikin, mutta tekniikka vaatii vielä hiomista. Tuo alimmaisena oleva kukkakuvioitu on ihan rutussa.

kuva 209

Loppuun vielä välähdys tilkkutäkki-projektin etenemisestä...sen työstäminen vaatii tällä hetkellä ihan kunnolla tilaa! Oma haasteensa on myös kankaiden kohdistamisessa, kun välissä möyrii innokas kissa-apuri :P



maanantai 21. toukokuuta 2012

Kesäfiilis

Lämmintä on, aurinko paistaa ja kesävaatteita kaivellaan kaapin perältä! Viikonloppuna seikkailin Turussa parin hyvän ystävän ja 8-kk vanhan kummityttöni kanssa. Samalla pääsin valokuvaamaan myös hempeän kesämekon, jonka tein tyttöselle joululahjaksi. Vähän tuli kiire sen kanssa silloin joulukuussa niin kuvaaminen jäi välistä...

kuva 203

Tämä on tällainen helppo ja nopea perusmekko kuminauharypytyksillä. Ohje on sellainen, että sillä pystyy periaatteessa tekemään minkä kokoisen mekon tahansa. Rypytykset on siis ommeltu niin että alalankana on kuminauhaa. Yllättävän helppoa!

kuva 204

Kangas (puuvillaa) on mielestäni tosi sievä ja kesäinen, mutta kaipasin mekkoon jotain pientä ekstraa. Sen vuoksi tein olkaimet vaaleanpunaisesta satiininauhasta, tuli vähän juhlavampi meininki. 

kuva 185


Ohje tähän löytyi kirjastosta lainaamastani Weekend Sewing-kirjasta (kuvia sisällöstä täällä).



 

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tilkkuja pukkaa!

Tilkkutäkki-innostus pääsi vihdoin toteuttamisasteelle ja elämäni ensimmäinen tilkkutäkki on hyvää vauhtia muotoutumassa. Olen ollut tästä niin fiiliksissä, että hyvä kun olen pystynyt nukkumaan! 

kuva 122

Kangasta löytyi tarpeeksi omista kätköistä ja väritkin ovat pirtsakan keväiset. Melli-kisu on ollut apuna (köh...) joka käänteessä.
 
kuva 125

Vielä ennen tilkkutäkin aloittamista tein harjoitustyönä tilkku-pannulapun tällä ohjeella. Tuhosin siihen erinäisiä pieniä kangaspaloja, täytteenä pari palaa vanhojen sammareiden lahjetta. Kuvassa mukana autenttista leivänmuru-tunnelmaa :P

kuva 126

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Värejä veljenpojalle

Lauantaina juhlittiin veljenpoikani 4-v. synttäreitä. Veljenpoika rakastaa värejä, autoja ja isosiskon mekkoihin pukeutumista. Synttäripäivän hittejä olivatkin uusi autorata ja viininpunainen röyhelömekko. Noin puoleksi minuutiksi saimme pojan sovittamaan ompelemaani asua :)

kuva 151

Ohjeen näihin housuihin ja paitaan löysin Sömnadsmagasin-lehdestä 4/2012. Ruotsinkielinen ohje ei ihan heti aina auennut...miten niin axelsöm on olkasauma? Eihän siinä ole mitään järkeä! Lopputuloksena kuitenkin paita ja housut, joten käännösongelmistakin selvittiin.

kuva 133B


Oma suosikkini ovat nuo jätti-isot taskut! Niihin voi piilottaa salaisuuksia tai vaikka isosiskon leikkipalikoita, kun ilkikurisuus iskee (niin tiedetään joskus tapahtuneen). Salama McQueen on tämänikäisten poikien idoli, joten en voinut vastustaa kun löysin silityskuvan sattumalta. 

kuva 142b


Housujen sivusaumassa on ensikertaa käytössä myös uusi ompelumerkki, johon olen aivan rakastunut. Ne ovat niin kiiltäviä ja kauniita! Toisella puolella on nimeni, toisella puolella sydänkuvio. Tilasin näitä Etsystä varsin edukkaasti, suosittelen Hobbytime-kauppaa !

 
kuva 140

maanantai 7. toukokuuta 2012

Fanitan: The Berry

Fanitusosastossa tänään jotain vähän erilaista: The Berry. Naisille suunnattu sivusto, joka postittaa kuva-albumeita eri aihepiireistä: tyyli, maailma, söpöt asiat, miehet ja kädentaidot. Tuottaa hyvää mieltä ja inspiraatiota! Ja koska katsottavana on pelkkiä kuvia, yhden albumin selaus käy nopeasti.




Erityisesti kädellä tekemiseen keskittyvät kuva-albumit saavat minut aina haaveilemaan uusista projekteista ja innostumaan käsillätekemisestä. Täällä viimeisin.


torstai 3. toukokuuta 2012

Modernin isän ompelusetti

Työkaveri kaipasi perus-ompelutarvikkeita: lankaa ja neulaa vaatteiden korjaukseen. Innostuin asiasta suunnattomasti, koska olin juuri hiljattain löytänyt tarkoitukseen sopivan ohjeen. Samalla sain mahdollisuuden opetella tilkkutyö-tekniikoita (unelmissani siintelevät ihanat tilkkutäkit). Tällaista sain aikaiseksi:


kuva 074

Tarvikepussukan sisäpuolella on useampia taskuja ja paikka kaikelle tarpeelliselle. 


kuva 080

Isoimmasta taskusta löytyy mittanauha, langanpujoitin ja muutamia varanappeja. Työkaveri on 2-vuotiaan pojan isä, joten ajattelin että kaikki arjen helpotukset tulevat tarpeeseen :)


kuva 077

Pienemmissä taskuissa on pahvinpalan ympärillä erivärisiä ompelulankoja ja karhulankaa. Omasta taskustaan löytyvät pienet ompelusakset.


kuva 076

Neulakirjasen huopa on peräisin vanhasta villapaidasta, jonka olen huovuttanut pesukoneessa. Piristykseksi kirjailin päälle tekstin: I am your needle. Työkaveri ja minä olemme molemmat nörttejä... Kuvassa näkyvät vilaukselta myös hakaneulat, jotka roikkuvat nepparilla kiinnittyvässä osassa.


kuva 078


Kokonaisuudessaan tästä tuli kiva ja käytännöllinen. Tykkään väreistä: ne ovat sopivan purjehdushenkiset merta rakastavalle saajalleen. Sisältöä oli hauskaa koota kasaan ja miettiä mitä kaikkea pienen pojan vanhemmat voisivat reissun päällä tarvita. 


kuva 075


Lahjojen antaminen on ihan parasta <3