torstai 5. huhtikuuta 2012

Marimekko-hamonen

Tein hameen! Olen siitä aika ylpeä, koska tämä on ensimmäinen itselleni ompelema vaate. Kankaan olen joskus ostanut Marimekon tehtaanmyymälästä, sitä oli juuri sopivasti tätä hametta varten eikä yhtään enempää. Uskoisin sen olevan jonkinlaista puuvillasekoitetta, pinta on vähän tuollainen kiiltävä.

kuva 061

Olen niin tyytyväinen, että onnistuin tekemään sopivan kokoisen ja käyttökelpoisen hameen. Rohkeus kokeilla jotain vähän monimutkaisempaakin kasvoi heti moninkertaiseksi! Tässä hameessa on edessä rypytykset ja takana kuminauha, joten sopiva koko on aika helppo mallata käyttäjän mukaan. Ohje soveltuu siis myös lapsille, koska kaavaa ei ole vaan palat leikataan vyötärönympäryksen mukaan. 

kuva 036

Hameessa on myös taskut, mutta... niistä tuli vähän liian pienet. Hups. Halusin kokeilla taskujen tekemistä enkä innostuksessani tietenkään malttanut ajatella loppuun asti. Nyt on sitten taskut, joihin sormet juuri mahtuu sisään. Tulipahan kokeiltua.

Ohjehan on tuo Vintage inspired skirt, jota kovasti suosittelen. 

kuva 039

2 kommenttia:

  1. Ihana hamonen :). Ja taskuthan voi olla semmoset pienten aarteiden taskut. Kangas voi muuten olla ehkä puuvillasatiiniakin, ohuempaa puuvillakangasta, jonka pinta sit harjataan jotenkin. Muistaakseni. Jos ei ois näin laiska, vois tarkistaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta!:) Saatat hyvin olla oikeassa, mun näppituntuma ei osaa antaa kankaasta tarkempaa arviota:D

      Poista